Tapasin viikolla hyvin karismaattisen saksalaisen naisen. Yksi hänen elämänohjeitaan oli, että joka päivä pitää antaa jollekin tuntemattomalle ihmiselle jotain: hymy, kannustava lause, kaunis ele.
"Sen saa takaisin", hän vakuutti.
Supermarketissa intialainen pariskunta pähkäili kymmenien paahtoleipäpakkausten välillä. Päätin heti auttaa heitä.
"Mutta onko tämä varmasti paras?" he tinkasivat.
"Kyllä on", vakuutin (en tiedä paahtoleivistä tuon taivaallista, kaikki samaa möhnää).
"Mutta entä tämä?" "Se on kauraa. Kaura on ihan parasta", sanoin täydestä sydämestä.
Etnisten ruokien hyllyn äärellä jouduin puolestani itse miettimään, mitä ottaisin.
Hattupäinen miesasiakas lykkäsi käteeni purkin tikka-kastiketta.
"Ota tää. Loistava hinta-laatu -suhde. Soita perään, jos on valittamista."
Kiitin ja kuljin käytävää eteenpäin valaistuneena. Tosiaan: armeliasta apua lähimmäiseltä, sitä saa, mitä tilaa.
Viiden minuutin kuluttua ohitin taas leipähyllykön.
Intialainen pariskunta jatkoi siellä kinasteluaan. Kumpikin heristeli toiselle omaa paahtoleipävalintaansa. Hyvä etteivät mätkineet toisiaan niillä pötköillä päähän.
Kiersin kaukaa pois.
Kassalle en sanonut enää mitään.
"Sen saa takaisin", hän vakuutti.
Supermarketissa intialainen pariskunta pähkäili kymmenien paahtoleipäpakkausten välillä. Päätin heti auttaa heitä.
"Mutta onko tämä varmasti paras?" he tinkasivat.
"Kyllä on", vakuutin (en tiedä paahtoleivistä tuon taivaallista, kaikki samaa möhnää).
"Mutta entä tämä?" "Se on kauraa. Kaura on ihan parasta", sanoin täydestä sydämestä.
Etnisten ruokien hyllyn äärellä jouduin puolestani itse miettimään, mitä ottaisin.
Hattupäinen miesasiakas lykkäsi käteeni purkin tikka-kastiketta.
"Ota tää. Loistava hinta-laatu -suhde. Soita perään, jos on valittamista."
Kiitin ja kuljin käytävää eteenpäin valaistuneena. Tosiaan: armeliasta apua lähimmäiseltä, sitä saa, mitä tilaa.
Viiden minuutin kuluttua ohitin taas leipähyllykön.
Intialainen pariskunta jatkoi siellä kinasteluaan. Kumpikin heristeli toiselle omaa paahtoleipävalintaansa. Hyvä etteivät mätkineet toisiaan niillä pötköillä päähän.
Kiersin kaukaa pois.
Kassalle en sanonut enää mitään.
Hieno elämänohje saksalaiselta naiselta. Itsellekin tulee hyvä mieli kun saa jonkun yt-neuvotteluissa paraikaa olevan alipalkatun myrtsinaamaisen asiakaspalvelijan vihdoinkin hymyilemään. Tosin, ikäväkseni on sanottava, että on jotakin ihmisiä joilta mielellään pyyhkisi jatkuvan teennäisen hymyn namalta kokonaan pois. Olen joskus kokeillut ja jumalauta miten hyvältä se tuntuu kun onnistuu.
VastaaPoistaTuohon sanon vain, että hih! Eikä tuo jälkimmäinenkään ole edes kovin vaikeaa.
VastaaPoista