tiistai 31. joulukuuta 2013

Kilistys vuodelle 2014!

Uudenvuoden konsertti Saimaalla. Sisältää myös parhaan boolin. Kilistys vuodelle 2014!
Sorry! Lataamani videolinkki ei näköjään toiminutkaan.
Facebook-sivuillani sen pitäisi kuitenkin näkyä.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Täydelliset muistelmat

Vuosi päättyy kahden kirjan kera: Matti Ahteen muistelmat Sähkömies(WSOY) (jonka sain ystävältäni lainaksi) ja Ville Kivimäen Tieto-Finlandialla palkittu Murtuneet mielet(WSOY) (jonka sain pojaltani joululahjaksi).
Murtuneet mielet, taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945, täytti tehtävänsä. Löysin kirjasta hyvin merkityksellisen ja omaa tekstiäni avustavan kappaleen. Se valaisi kuin joulukynttilät.
Sähkömiehen luin parilla istumalla. Sen verran kiinnostavia olivat politiikan, oopperan ja urheilumaailman kulisseissa tapahtuneet asiat.
Turvemökeistä ei tässä maassa enää kavuta valtakunnan huippuvirkoihin. Ahteen elämä olisi vähintään tv-sarjan arvoinen kaikkine laaksoineen ja kukkuloineen. Omat tunteensa hän pitää melkein tyystin salassa. Vaimon ja lasten kommentit kertovat enemmän.
Yhtä asiaa kyllä kaikissa lähivuosien aikana lukemissani muistelmissa ihmettelen: muistelijat ovat erehtymättömiä ja virheettömiä.
Omissa toimissaan he ovat aina onnistuneet, menestyneet ja saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Jos jostain syystä on tullut takkiin, se on johtunut muiden vioista tai väärinkäsityksistä.
Jos itse kirjoittaisin muistelmani (mitä tuskin teen), kirjassa olisi kyllä runsaasti epätoivon hetkiä, omia mokia ja pään hakkaamista seinään.
Onnistumisista muistan lähinnä saunan lämmitykset ja pari kelvollista korvapuustitaikinaa.
Murtuneitten mielien kansikuva muuten perustuu Martti Mykkäsen vuonna 1954 suunnittelemaan Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kansikuvaan. Kirjan nimiölehdellä todetaan, että kannen käytölle on 2.painoksesta lähtien perikunnan suostumus.
Olenko oikeassa, jos veikkaan, että 1.painoksen kohdalla kustantaja ei suostumusta edes muistanut tiedustella?

maanantai 9. joulukuuta 2013

Liian hyvä valokuva

Olipa kerran kuusi valkoista rullaverhoa. Ja on yhä.
Verhot päätettiin laittaa tarpeettomina myyntiin Tori.fi:hin. Ne levitettiin lattialle kuvausta varten.
Jotta kuvasta saisi paremmin selvän, siitä poistettiin alla häiritsevä matto.
Verhot eivät kelvanneet Toriin. Ylläpitäjä lähetti nimittäin seuraavan viestin:
"Hei,
Kiitos Toriin jättämästäsi ilmoituksesta. Valitettavasti emme kuitenkaan
voineet julkaista sitä, sillä tällä hetkellä ilmoituksesi ei ole Tori.fi
-palvelun sääntöjen mukainen.
Ilmoituksen hylkäämisen syy:
Myynti-lmoituksiin liitettävät kuvat tulee olla käyttäjän itse ottamia tai
kuviin tulee olla käyttöoikeus tekijänoikeuden omistajalta. Emme hyväksy
ilmoituksissa muilta sivuistoilta kopioituja kuvia. Ilmoituksesi voidaan
hyväksyä normaalisti, mikäli jätät ilmoituksen ilman kuvaa tai liität siihen
mukaan itse ottamasi kuvan."

Epäselvissä tapauksissa Tori kehotti ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Kolmenkaan yhteydenoton jälkeen asiakaspalvelu ei ole vastannut.
Huvittavaa asiassa on, että kuvat otti ja lähetti nettikauppaan henkilö, joka on aktiivisesti toiminut vuosikymmenien ajan tekijänoikeuksien kunnioittamisen ja säilyttämisen puolesta.
Nyt kun media on täynnä "lukijan kuvia" ja moni valokuvaaja kärvistelee vailla toimeksiantoja, voi tapahtuneesta tehdä vain yhden johtopäätöksen: vain huono valokuva on enää kelvollinen valokuva. Mutta kuinka huono sen pitää olla?
How low can you go?

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kohta poissa on veljet

video
Temppeliaukion kirkossa esiintyivät itsenäisyyspäivän aattona mm. Viipurin Lauluveikot ja Helsingin Sotaveteraanien kuoro.
Viimeksi mainitussa kuorossa oli parhaimmillaan sata laulajaa. Nyt laulajia on enää kaksikymmentä, ja kaikki ovat täyttäneet 90 vuotta. Vanhin laulajista on 100-vuotias.
Kun kuorot kajauttivat yhdessä Veteraanin iltahuudon, kuivana pysyi tuskin yksikään silmä. Itkin kaulahuivini läpimäräksi ja muistin, miten äiti toisinaan hyräili laulua karjalanpiirakoita rypyttäessään.
Onneksi ulkona lotisi räntää samalla voimalla.
Tunteikasta itsenäisyyspäivää!

torstai 28. marraskuuta 2013

Ikävä asiakas

Onko kenellekään toiselle koskaan käynyt niin kuin minulle:
Pieni julkinen putiikki. Sama virkailija 15 vuotta. Asioin paikassa lähes kymmenkunta kertaa vuodessa.
Siellä ei ole koskaan sanottavasti ruuhkaa.
Joka kerta virkailija kysyy minulta: "Nimi?"
Kerron nimeni.
Joka kerta virkailija katsoo minua ikään kuin yrittäisin narrata häntä ja tulisin paikalle ensimmäistä kertaa.
Minulle tulee epämukava olo. Joskus yritän sanoa tullessani tuttavallisesti ja huolettomasti "hei" ja aloitan keskustelun.
Silloin virkailija mulkaisee minua kauhuissaan eikä vastaa mitään.
Kerran, kun hän kovisteli nimeäni, keräsin rohkeutta ja vastasin:" Sama kuin aina ennenkin."
Hän murahti ja näpytteli nimeni koneelle erehtymättä, mutta käänsi sitten loukkaantuneena selkänsä.
Seuraavalla kerralla ilmoitin taas kiltisti sukunimeni.
Koska hän joidenkin asiakkaiden kanssa näyttää juttelevan rentona ja puheliaana, olen voinut tulla vain siihen tulokseen, että vika on minussa. Hän saa ilmavaivoja pelkästään näkemisestäni.
Ikävää asiassa on, että minun on pakko käyttää juuri tämän laitoksen palveluja.
Tiedän kantavani maratoonarin sielua ja siitä joudun kärsimään. Jaksan yhä uskoa ihmeisiin.
Entä jos veisin hänelle joulukukkasen? Pullollisen glögiä? Saisiko hän järkytyksestä sydänkohtauksen? Tai paiskaisi minua kukkaruukulla? Sanoutuisi irti?
Yritän vain olla välittämättä. Vielä toiset 15 vuotta ja minulla on hyvinkin kirjan materiaali koossa.