Iso mies ja keijukainen

Kun kaupan ahtaalla keskikäytävällä naista vastaan astelee iso mies kori kädessä, kumpi väistää?
Nainen väistää, aina. Nainen painautuu säilyketölkkejä vasten, pujahtaa leipähyllyjen lomasta, kyyristyy keikkuvan korin tieltä.
Mies kulkee omistajan askelin ostoslista kädessä sen näköisenä, ettei kaupassa muita asiakkaita olekaan.
Miksi pienempi aina väistyy? Miksei pienempi ota tilaa ja reviiriä samalla tavalla kuin mäyräkoira, joka laittaa häpeilemättä hanttiin vaikka tanskandogille.
Jos iso vie ympäriltään kaiken tilan ja hapen, miksi pieni ei käytä omia ominaisuuksiaan hyväkseen?
Oletko koskaan nähnyt nokkelaa tai vikkelää isoa? Ison jähmeällä ajatuksella kestää pitkään, ennen kuin se ehtii kulkea ison aivoista sormenpäihin ja toteutukseen.
Pieni punoo samassa ajassa monta ideansäiettä ja pujahtaa huomaamatta köntyksen ihohuokosiin.
Ei ihme, että norsu pelkää hiirtä.
Entä, puikahteleva nainen, jos seuraavalla kerralla et väistäisikään?

Enää ei tarvii olla kiltti!

Välipäivän riemua, kun kaikki ovat saaneet tarpeeksi toisistaan:
Kohtaus 1) Noin nelivuotias poika parkuu sohjoisella kadulla ja taistelee isovanhempiaan vastaan. " Mä en tuu, mä en tuu! Mulla on kylmä! Jos te pakotatte mut tulemaan, mä kerron mun äidille, millasia te oikein olette!"
Mikä riemukas isovanhemmuus. Äiti istuu arvatenkin siistissä, lämpimässä toimistossa, näpyttelee tietsikkaa ja nauttii.
Kohtaus 2) Designerin näköinen nainen – no, kyllä te tiedätte, isot mustasankaiset silmälasit, tyylikkäät mustat vaatteet ja tarkkaan kirkkaanpunaiseksi maalatut vahvat huulet – seisoo sateessa keskellä toria ja huutaa miehelleen: " En kyllä tuu! En varmaan kävele! Mä olen nyt jo ihan läpimärkä. Miksei me muka voida mennä jollain ratikalla? Miks sä olet aina tollanen? Miks aina pitää jotain kävellä!?!"
Ja joku vielä väittää, että ihminen muuttuu iän mukana.

Hei tonttu-ukot!

Jos talossa on julkisivuremontti, ja satut asumaan jossain yläilmoissa, saatat nähdä reippaita tonttuveikkoja työn touhussa kilkkaamassa ja kolkkaamassa. Toivottavasti eivät kolkkaa toisiaan.
Kovin ovat tontut ahkeroineet.

Ilo näkymistä on ollut molemminpuolinen.
Siis, oi tähtisilmät, loistakaatte!

Joulukisa

...jos nyt kukaan tähän aikaan vuodesta ehtii blogeja seurata.

Mutta: mistä ravintolan sisustuksesta mahtaa olla oheinen kuva?
Vinkki: paikka sijaitsee Suomessa.
Palkinto: oikein veikanneelle tarjoan kyseisen paikan nimikkoaterian – pääkaupungissa.

Miehen sielu

Jos valtamediaa uskoo, tänä syksynä on ilmestynyt kaksi kaunokirjallista teosta, jotka ansaitsevat kaiken huomion. Anteeksi, siis itse kirjoista ei ole juurikaan puhuttu, vaan kirjailijoista.
Vanhapoika on luonnollisesti jäänyt syrjäänin asemaan. Kirjan päähenkilöille syrjäytyminen onkin ihan arkipäivää.
Jotain sentään: naistenlehdistä Vanhanpojan ovat huomioineet ainakin Anna, Eeva ja Iiris.
Tuoreimpana ilmestyi Pohjalaisen arvio.
Se kiittää kirjan ajankohtaisuutta ja toteaa:
"Kirjailija hyppää uskottavan tuntuisesti miehen sielunmaisemaan. Kirjan tapahtumat ovat täysin mahdollisia ja varmasti tutun tuntuisia sekä työttömille että vanhusten kanssa työskenteleville.
Inhimillinen ote on selvästi kirjailijan vahvuus. Minäkerronta tuo tapahtumat lähelle ja tekee päähenkilöön samastumisen helpoksi."
Kiitos kaikille tuntemattomille lukijapalautteesta! Se pitää naisenkin sielun lämpöisenä.

Mistä tunnet sä ystävän?

Oheinen tiedote lähti viime viikolla kustantajaltani Otavalta.
Joulumieltä jokaiselle!

Ulla-Maija Paavilaisen Vanhapoika-romaanilla tuetaan SPR:n ystävätoimintaa

Kirjailija Ulla-Maija Paavilainen ja Kustannusosakeyhtiö Otava tukevat Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaa lahjoittamalla Paavilaisen Vanhapoika-romaania vapaaehtoisten käyttöön. Ystävätoiminnassa mukana olevilla vapaaehtoisilla on näin mahdollisuus lukea romaania yksinäisille vanhuksille ja muille yksinäisille.

Ulla-Maija Paavilainen pitää ystävätoimintaa erittäin tärkeänä. "Mitä muuta meillä on kuin toisemme? Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia lähestymään ja hyväksymään toista. Romaanissani irtisanotuksi joutunut, eristäytyvä Matias Hollo ajautuu puolivahingossa muutaman vanhuksen auttajaksi. Ihminen ei sen jälkeen olekaan hänelle enää pelkkä kuva, vaan vapautus myös omasta yksinäisyydestä. Entä jos Matias olisi kuullut Punaisen Ristin ystävätoiminnasta?" Paavilainen pohtii.

Ulla-Maija Paavilainen (s. 1955) on tehnyt pitkän uran journalistina useissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Vanhapoika on hänen kuudes romaaninsa.

Punainen Risti kannustaa sekä uusia että vanhoja ystävätoiminnan vapaaehtoisia lukemaan Paavilaisen kirjaa erityisesti tammi-helmikuussa 2013. Saadakseen kirjan tulee olla yhteydessä Janni Koivistoon, Suomen Punainen Risti – Helsingin ja Uudenmaan piiri: janni.koivisto@punainenristi.fi tai puh. 020 701 2386. Ystävätoimintaan pääsee parhaiten mukaan osallistumalla ensin ystävätoiminnan peruskurssille. Kurssi antaa eväitä toimia erilaisissa ystävätoiminnan tehtävissä. Koulutus painottaa vuorovaikutustaitoja sekä ihmisten kohtaamista erilaisissa elämäntilanteissa. Punaisen Ristin tulevat kurssit löytyvät osoitteesta: http://www.punainenristi.fi/events

Wasabia ja savusilakoita

Köyhänä opiskelijana 1970-luvulla innostuin ruuanlaitosta ja reseptien keräilystä. Opiskelija-asuntolan keittiössä keittelin välillä naudankieltä, välillä paistoin verilettuja, vaikka yökötti.
Kuvaavaa intomieliselle uhrautumiselleni on, että olin tuohon aikaan kasvissyöjä, enkä voinut edes maistaa pöperöitä. Hyvin ne toisille kelpasivat. Itselleni haudutin linssipataa.
Tuolloin(kin) elettiin taloudellisesti niukkoja aikoja. Leivontaohjeissa käytettiin usein nesteenä piimää. Savusilakkaa ruodittiin mukaan niin lihamureketaikinaan kuin salaattiin.
Tätä kaikkea mietin, kun äkkäsin Alepan hyllyltä wasabitahnan.
Savuankeriasta on kyllä tarjolla vähän siellä sun täällä, mutta koska olen viimeksi ostanut savusilakoita? Olisivatko ne sittenkin edullisempaa sapuskaa kuin avokadopasta? Olisiko aika kaivaa 35 vuoden takaiset reseptivihkot esiin?
Piimää ostan sentään kerran vuodessa, joulukakkua varten.

Parhaat linnan juhlat – kiitos, Twitter!

Koskaan ei ole kotisohvalla ollut yhtä hauskaa joulukuun kuudentena. Ylen sivujen twiitit saivat vakuuttumaan, että maa on täynnä toinen toistaan nokkelampia kirjoittajia. Ensimmäistä kertaa toivoin, että tylsä kättelyosuus olisi jatkunut vielä pidempään. Vielä tänäänkin nauratti.
Mutta Alex S:n twiittaamisessa en nähnyt mitään itua.
Koska ehdin seurata varsinaisia kekkereitä vain sivusilmällä, piti ilman muuta ostaa tänään Iltis – toissapäivän mainoksesta huolimatta.
Erinomainen pääkirjoitus, Harri Saukkomaan kolumni ja Diilerin palsta saivat hykertelemään. Tietysti, koska olin kaikkien kanssa samaa mieltä.
Kyllä lehtien(kin) lukeminen joskus ilahduttaa.

Uusavuttomien juhlat

Hyvää itsenäisyyspäivää! Ilta-Sanomat mainosti seuraavasti: "Näin katsot Linnan juhlia".
Hienoa, että medianlukutaidostamme pidetään hellästi huolta.
Huonoa, jos uusavuttomuutemme on tuolla asteella.
Ikävää, että kahden taukovuoden jälkeen ei tee yhtään mieli katsoa kyseisiä kekkereitä. Mutta kahteen vuoteen en olekaan voinut osallistua täysipainoisesti jälkikeskusteluun illan kuningattaresta. Se on liian raskas taakka kannettavaksi.

Rakas kansanedustaja!

Olen vuoden mittaan lanseerannut useaan otteeseen sanaparia pitkät ajatukset/lyhyet ajatukset. Harvoilla on aikaa ajatella twiittiä pitempiä ajatuksia. Meistä on tullut tiivistämisen ja twiitistämisen mestareita.
Muutamassa siviilikokouksessa olen todennut kansanedustajien käyttäytymisestä seuraavaa:
Kansanedustaja
a) tulee aina kokoukseen selvästi myöhässä. Kokouksen ajan hän b) räplää iPadiaan c)räplää puhelintaan d) syöksyy käytävään puhumaan puhelua e) näyttää siltä kuin pimahtaisi kohta  f) on käsillä olevasta aiheesta pihalla kuin lumiukko/-akka g) lähtee pois puoli tuntia ennen kuin kokous päättyy, mutta käyttää sitä ennen mitäänsanomattoman puheenvuoron, jotta jokainen muistaisi, että paikalla on ollut Kansanedustaja.
Rakas kansanedustaja, puolueesta riippumatta! Näytät siltä kuin et ikinä ehtisi edes twiitin ensimmäiseen kirjaimeen.
Ja juuri sinunko pitäisi ajatella pitkiä ajatuksia, tulevaisuutta?
Olen syvästi huolestunut – mielenterveydestäsi.