Kirjoja, vessapaperia, taitoluistelua

Hiljaiseloa täällä, rientoa muuten.
Olen hiukan allapäin siitä, että Kirsti Ellilä on lopettanut konstailemattoman bloginsa Kirjailijan häiriöklinikka. Itse tuumin, että jos vähennän bloggaamista, tuottaisin enemmän kaunokirjallista tekstiä. No, niin ei ole valitettavasti käynyt.
Taistelin pari viikkoa yhden ainoan lauseen kanssa (selvyyden vuoksi todettakoon, että kirjoitin kyllä kaikkea muuta siinä sivussa). Tahkosin, väänsin ja käänsin, enkä ole vieläkään tyytyväinen.
"Pari riviä tein kirjaimia tänään. Olen onnellinen", Lauri Viita kirjoitti. Kyllä käy kateeksi.
Helsingin kirjamessuilla vierailin tällä kertaa haastattelijana.
Samalla ostin Janne Virkkusen Päivälehden miehen ja Herman Kochin Lääkärin.
Virkkusen luin samantien: tutuista ajoista ja ihmisistä on aina kiinnostava lukea, vaikkei Päivälehden mies toki mikään tirkistelykirja ole, vaan kovasti kirjoittajansa näköinen, asiallinen, sivistynyt ja arvonsa tunteva. Rivien väleistä löytyi tosin hienovaraista tietoa ja monessa kohtaa nauratti ääneen.
En yhtään ymmärrä, miksi kirjaa on syytetty kollegoiden haukkumisesta. Ilkeyksiä siitä on turha hakea, päinvastoin.
Messujen ja mukavien tupaantuliaisten jälkeen piti vielä yötuimaan lukea Suomen Kuvalehden poleeminen juttu kotimaisesta vessapaperikirjallisuudesta. Juttu oli tärkeä. Kirjailijoitako pitää syyttää siitä, jos kustantajat haluavat kustantaa vain kirjoja, jotka myyvät? Lukijoitako on syyttäminen siitä, että he jonottavat vain Finlandia-palkittuja ja Hotakaista? Mediaako siitä, että kirjailijan avioero on merkittävämpi uutinen kuin tuore teos? Bisnes jyrää. Hyvä, että keskustelua herää. Tylsää, jos keskustelijat ovat aina samat. Mutta eipä kai näin pienessä maata moni uskalla suutaan avata.
Lauantaina sain kutsun saapua seuraamaan Dancing on the Ice -kisaa Sipooseen. Tunnelma oli mainio, ja seurani kommentoi esityksiä asiantuntevasti. Tuli melkein ikävä taitoluistelumaailmaan!

Pari sanaa Pietarista

Yhden vuoden sisällä olen käynyt Pietarissa jokaisena vuodenaikana. Näiden vierailujen jälkeen voin lämpimästi suositella Pietaria joko syksyllä tai talvella.
Ruska-aikaan kaupunki on ehdottomasti kauneimmillaan, kun kupoleiden kultaukset sulautuvat puiden keltaan. Ja jos kestää kylmyyttä ja viimaa, talvimatka Pietariin on romantikon unelma.
Keväällä kaupunki on kurainen ja kesällä turhan täynnä väkeä.
Viime reissulla kokemusmaailmani avartui muun muassa KHL:n matsilla. Eikös sellaisen näkeminen kuulu nykyisin jo yleissivistykseen? Peli oli vauhdikasta, taidokasta ja siistiä. Taistelumielialaa tarvittiin vielä, kun ottelun jälkeen 11 000 ihmistä pakkautui yhtä aikaa metroasemalle.
Lippu loistavalla paikalla maksoi 25 euroa. Samalla hinnalla pääsi Mihailovski-teatteriin oopperan piippuhyllylle. Kummassakaan paikassa ei tarvinnut palella.
Jos olet lähdössä Pietariin vielä ennen 4.11., älä missaa Mihailovskin taidemuseon Arkadi Plastovin näyttelyä. Sosialistisen realismin mestarin maalaukset sekä palauttavat työn arvon että kertovat sen ankaruudesta – ja ovat itkettävän herkkiä.

Alvar Aalto ja Osmantupa

Olen peräänkuuluttanut enemmän oikeita kohtaamisia. Niitä on riittänytkin, mahtavaa.
Yksi parhaista ideoista oli, ei entisten nuorten, vaan entisten lukiolaisten kokoontumisajot Kauttuan Ruukin alueella, Alvar Aallon mestaritöiden keskellä.
Muuttaisin milloin tahansa sellaiseen Aallon suunnittelemaan tyyppitaloon! Oli vaikea kuvitella käyskentelevänsä keskellä Satakuntaa, tuntui aivan ulkomailta. Ei sellaista nuorena tajunnut.
Professori Pekka Korvenmaa, asiantunteva oppaamme, onneksi tajusi miljöön arvon jo koululaisena.
Kun useimpia ikätovereita ei ole tavannut, hmmm, useampaan kymmeneen vuoteen, moni saattoi kärsiä ensin tunnistamisvaikeuksista.
Hauskaa oli todeta, että miehet ovat aina vain yhtä valloittavia kuin silloin joskus. Entäs me naiset? Me puhuimme vanhoista vanhemmistamme (jos olivat vielä elossa), työelämän hurjuudesta, joogasta, lastemme kuulumisista, mahdollisista lapsenlapsista ja kuivakukka-asetelmista.
Yhdessä lauloimme, uskokaa tai älkää, CCR:n biisejä. Have you ever seen the rain?
Mutta Osmantuvassa (mikä valtava yökerhoviritelmä keskellä rauhallista keskustataajamaa!) musiikki soi niin kovaa, ettei kukaan enää pystynyt keskustelemaan. Siispä tanssimme.
Kaikesta jäi hyvä, lämmin ja hiukan haikea mieli.

Ihmisen suuruus

Lehtiä lukiessani ilahdun (ja toisinaan harmistunkin) usein pienistä asioista, jotka koskettavat henkilökohtaisesti ja hassusti, tai sitten koko päivä saa puhtia oivalluksista, joita teksteihin on taidokkaasti piilotettu.
Tänä viikonloppuna ilahduin ensin HS:n Kuukausiliitteen Ilkka Malmbergin pikkujutusta Buustia puolueisiin ja erityisesti lauseesta "Alaveteli, Honkilahti ja Hinnerjoki takaisin kuntakartalle!"
Jeee! Eläköön Honkilahti, syntymäkuntani. Kuukausiliite on nostanut sinut unohduksen suosta!
Riemastuin myös Katariina Malmbergin ruokaohjeesta Hyvä terveys -lehdessä. Ties koska otin talteen ruotsalaisesta Allt Om Matista herkullisen tomaatti-fenkolikeiton ohjeen. Se katosi muuttojen melskeessä, ja olen sitä vuosia haikaillut. Nyt sama ohje tarjoiltiin kuin tilattuna (no, itse asiassa olenkin lehden tilaaja) ja kohta sitä tarjoillaan perheelle.
Jälkiruuaksi nautin Risto Lindstedtin kolumnin Suomen Kuvalehdestä.
"Ihmisen suuruus on mitattavissa myös tavasta, jolla hän vaikenee", kirjoittaa Lindstedt.
Paras lause, jonka olen aikoihin lukenut.
Kyllä meni suu kerralla tukkoon.

Yksin ja yrittäjä

Viime viikolla vierailin puhumassa Helsingin yrittäjänaisille. Teemani oli Kirjoitan tolkkua arkeen.
Aktiivinen ja puhelias yleisö ilahdutti. Kirjoillani Hanki elämä! ja Superihmisiä? Johtajan voimavarat, olisi ollut kova kysyntä.
Superihmisiin? nelisen vuotta sitten haastattelemistani johtajista osa on jo saanut potkut tai jäänyt pois työelämästä. Selviytymisen ja jaksamisen konstit lienevät silti voimassa.Valitettavasti kirja on loppuunmyyty.
Puhuin tilaisuudessa myös siitä, miten tärkeää yksinäisyys on ideoiden ja luovuuden lähteenä. Osa kuulijoista totesi, että yrittäjän ongelmana saattaakin olla liika yksinäisyys. Siksi yrittäjänaisten kaltaiset verkostot ovat tärkeitä.
Totta: Illan jälkeen myös oma pääni pursui uusia tarinoita.
Joskus on helpompi antaa vinkkejä kuin noudattaa niitä itse. Mutta toteutin juuri omaa ohjettani: Päivä kuukaudessa yksin. Tällä kertaa taisi lipsahtaa parin päivän puolelle, mutta taisinpa myös olla niiden tarpeessa.
Noudatin myös toista ohjettani: Kun työ ei lähtenyt kulkemaan, lähdin kulkemaan itse. Tunnin kävely tuotti heti kolme tuntia taukoamatonta tekstiä.