perjantai 31. elokuuta 2012

Älä yritä ostaa meiltä

Kyllä on kaupankäynti tehty ostajalle vaikeaksi – tulee ihan mieleen entinen Neuvostoliitto.
Yritin ostaa Helsingin keskustasta kampaa. Olivat loppu, tai sitten kukaan ei enää kampaa hiuksiaan.
Yritin ostaa myös kenkiin päkiän alle työnnettäviä silikonipehmusteita, jotka ovat kätevät vaikkapa korkokengissä. Sellaisista ei ollut kuullut sen paremmin apteekki kuin kenkäosasto.
Kasvilampun hankkimista varten hurautin varmuuden vuoksi toiseen kaupunkiin: kolme tavarataloa, ei merkkiäkään kasvilampuista. Yhdestä paikasta löytyi tosin valaisinosaston vastaava, joka osasi kyllä esitelmöidä, miten kasvilampun voisi asentaa sokeripalan ja jatkojohdon avulla roikkumaan kukkasen päälle. Kuuntelin häntä silmät pyöreinä. Ohjeet olivat kuitenkin turhia, sillä itse lamppuja ei ollut.
Kun rannekellosta irtosi tappi, joka työnnetään hihnan reikään, lupasi pari kelloseppää hoitaa ongelman kahden viikon sisällä. Hommassa olisi mennyt noin minuutti.
Kaihoten muistan naapuritalon suutaria, joka korjattavan käsilaukun tai kenkäparin nähdessään huudahti: "Tämäpä mielenkiintoinen haaste!"
Eikä korjausjälkeä olisi erottanut edes Gucci-vainaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Mitä tekis, että mainittais?

Olin kerran luennoimassa eräälle poliittiselle puolueelle julkisuudesta ja siitä, miten julkisuudessa kannattaisi esiintyä.
Mieleen on jäänyt tyyppi, joka nousi takarivistä ja kysyi: "Miksi media voisi olla kiinnostunut tällaisesta tavallisesta linnunpönttöjä rakentelevasta taatasta?"
En muista, mitä vastasin, ja pitkään median parissa työskennelleenä en oikein osaa sanoa mitään tähän tuoreimpaankaan kirjallisuuden media"kohuun", koska lähes jokaisesta fiktiosta saisi vastaavan metelin, ja avainromaanin aineksia löytyy mistä tahansa, jos niitä tikulla lähtee kaivelemaan.
Minusta tämä tuorein case on lähinnä nolo ja tympeä.
Kirjailija kirjoittaa mitä kirjoittaa, media nostaa esille mitä nostaa, mutta perheen sisäisen pyykin jokainen järkevä ihminen pesee kotonaan.

tiistai 28. elokuuta 2012

Palava sydän

Helsingin kaupunki rajoittaa päästöjä ja vaihtaa Yrjönkadun uimahallin puukiukaan sähköiseksi.
Kyllä Kampissa päästöjä riittää muutenkin: milloin tahansa kävelet metroaseman ohi, siellä joku onneton päästelee tuskaansa ulos kurkku suorana tai heiluu pullon tai puukon kanssa. Joskus jopa tuikkaa pysäkillä nukkuvan kaverinsa palamaan.
Niin hehkuva on designpääkaupungin sydän.
Ken vois liekin sammuttaa?

torstai 23. elokuuta 2012

Muovinen profiili

Näin Amerikassa: Jotta olisit työssäsi vakuuttava ja kiinnostava, sinun on pitänyt kokea ainakin yksi epäonnistuminen. Sellaiseksi lasketaan vaikkapa konkurssi tai selätetty masennus.
Näin meillä: Jotta olisit vakuuttava ja kiinnostava, sinun pitää kätkeä epäonnistumisesi. Muuten menetät työtilaisuuksia.
Näin minulle kertoi vastikään merkittävät vaikeutensa selättänyt julkisuuden henkilö.
"Minulla ei ole varaa profiloitua sellaisena henkilönä."
Mitä se kertoo meistä?
Meillä ei ole varaa profiloitua ihmisinä.
Ja amerikkalaisia pidetään muovisina?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ei pelkkä prinsessa

Diana Nyad epäonnistui sitten neljännen kerran yrityksessään uida Kuubasta Floridaan. Medusat ja myrskyt olivat 62-vuotiaalle Nyadille liikaa. Pakko silti nostaa uimalakkia Dianalle.
Uskon muuten vahvasti, että nimi on enne, ja ihminen alkaa toteuttaa jotain nimeensä latautuvaa kohtaloa.
Kirjoissa – omissanikin – nimet ovat tärkeitä. Niiden pitää olla monimerkityksellisiä ja sellaisia, että lukija solahtaa nimienkin kautta henkilöiden nahkoihin.
Nimestään voi joutua kärsimään. Omani on liian pitkä. Ilahdun aina, kun tapaan ihmisen, jonka nimi on vielä pitempi.
Toisaalta uskon, että jos ihminen muuttaa nimensä, myös hänen identiteettinsä muuttuu, ja mitä useammin muutoksen tekee, sitä häilyvämmäksi identiteetti käy.
Jospa oppisi elämänsä aikana tutustumaan edes tähän yhteen.
Diana-nimessä on merkitystä moneen. Roomalaisen mytologian mukaan se edustaa niin valoa, kuuta, luontoa ja metsästystä kuin avioelämää, synnytystä ja äitiyttä. Metsästys ja avioelämä? Mikä ettei.
Nimienkin merkitys hämärtyy yleissivistyksen katoamisen myötä.
Kirjoitin kerran erääseen juttuun, että "heittää keihästä kuin Diana".
"Mikä tää Diana on?" minulta kysyttiin. "Onko tää prinsessa Diana?"


maanantai 13. elokuuta 2012

Yksi urheilija vastaa kahtasataa duunaria

Olympialaiset on lusittu ja nyt huudetaan lisää rahaa. Trinidadin kultakeihäsmies sentään muistutti ikävästi, että ilolla ja intohimollakin syntyy tuloksia – usein parempia kuin puurtamisella ja väkipakolla.
Viitsisikö joku kaiken tohinan keskellä kuunnella myös urheilupsykologeja?
Alexander Stubbin suuhun syötettyä ehdotusta, että yritykset ottaisivat palkkalistoilleen urheilijoita, on jo ehätetty pitämään raikkaana.
Virkistäähän se: pannaan parisataa työntekijää pellolle ja otetaan tilalle yksi urheilija. Stubbin ehdottamille vienninedistämismatkoille olisi varmaan paljon kysyntää esimerkiksi painijoilla. Teetkö tilauksen vai otanko niskalenkin?

perjantai 10. elokuuta 2012

It takes balls

Eilisessä Hesarissa ( näin kesäaikaan ei kai mikään ole yhtä tuore kuin eilinen sanomalehti) oli urheilusivulla ilahduttava juttu vuosisadan käsipallotorjunnasta, jonka teki Unkarin Nandor Fazekas.
Petteri Ala-Kivimäki raportoi, että torjunta oli "kisojen ehkä hienoin yksittäinen teko".
Erityisesti piristi maininta, että "pitää olla vähän erikoinen, että menee käsipallossa maaliin".
Allekirjoitan! Ja tuosta erikoisuudesta uskon tietäväni aika paljon.
Nyt sain hupia pitkäksi aikaa.
Egeszsegedre!

torstai 9. elokuuta 2012

Näin minua viekotellaan

 

"Painonpudotuskurssi

Tule kanssamme kuoriutumaan naiseksi joka olet; ihana, upea, energinen ja onnellinen.
Kannustamme sinua ylipainoinen nainen ottamaan VASTUUN NYT elämästäsi ja liittymään mukaan ainutlaatuiseen ryhmään, jonka kannustuksella ja tuella varmasti onnistut."

Oheinen kilahti sähköpostiini.
Kiitos vaan kutsusta, mutta en oikeastaan ole kiinnostunut pudottamaan painoani.
Otan silti edelleenkin vastuun elämästäni ja kääriydyn entistä tiukemmin sateen- ja tuulenkestävään kuoriasuun, fleeceen ja villasukkiin; juuri nyt tylsänä, homssuisena, epäenergisenä ja – onnellisena.

tiistai 7. elokuuta 2012

Iloinen eläinkirja

Ajaessani autolla kotiin lehahti metsästä eteen mielenkiintoinen näky: haukka, jonka suussa roikkui tumma käärme.
En ehtinyt nähdä, oliko käärmeen selässä sahalaitaa.
Maalla voi kokea tällaista. Tosin kaupungin keskustassakin voi nähdä haukkoja ja käärmeitä, susia ja rottia.
He vain istuvat neljän seinän sisällä, työpöytiensä ääressä.

maanantai 6. elokuuta 2012

Vanhojapoikia viiksekkäitä

Joskus asiat loksahtelevat hauskasti.
Olen tällä viikolla kurssilla saaressa, jossa aikoinaan asusti Nestori Miikkulainen, Junnu Vainion laulun julkkis.
En kuitenkaan ole enää perehtymässä vanhanpojan sielunelämään. Pari vuotta sitä nimittäin tulikin jo pohdittua.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Viikonlopun tyylivinkki

 Katse kenkiin. Vaikea valinta. Vaeltaisinko postilaatikolle tänään a) pojan ikivanhoissa retkisandaaleissa vai b) pojan melkein yhtä vanhoissa kopiocrocseissa?
Villasukat sisaren puikoista. Ovat pelastaneet jalkani tänä kesänä.
Vaviskaa, muotibloggaajat. The Sartorialistkaan ei ole vielä lähestynyt.

lauantai 4. elokuuta 2012

Enkeli-al-Assad

Meillä kohistaan Enkeli-Elisasta, mutta käy niitä kämmejä muillekin.
Kannattaa lukea tuoreimmasta Newsweekistä Joan Juliet Buckin artikkeli "Syria´s fake first family" eli kuinka Mrs. Asma al-Assad huijasi Voguen paikalle lähettämää toimittajaa.
Haastattelun järjesti pr-toimisto ja sen tekeminen maksoi toimittajalle pitkän avustajasuhteen katkeamisen lehden kanssa.
Opettavainen tarina. Missä oli Voguen vastuu?
Kun Vogue sulki Buckin suun, hänelle jäi sentään yksi media: twiitit. Tässä oli asiaa.

perjantai 3. elokuuta 2012

Titityy, kraakkraak

Luin eräänä iltana urakalla twiittauksia.
Niiden jälkeen ei enää ihmetytä, että maa on menossa taantumaan.
Miksi pitää esimerkiksi twiitata monta kertaa kesken Bruce Springsteenin konsertin? Eihän se nyt sentään mikään Egyptin kansannousu ole.
Tosin Springsteenin konsertit ovat niin pitkiä, että niiden aikana ehtisi kirjoittaa 140-merkkisten viestien sijaan muutaman kolumnin tai yhden luvun kirjaan. Mutta toki twiitti ajaa asian, ellei sitä asiaa ole.
Olisi aika hyvä twiitti, tuo viimeinen.


torstai 2. elokuuta 2012

Paperi on paperia

Suomen Kuvalehden Elina Järvinen teki sen taas:
6.7.2012 ilmestynyt juttu Joukkovoimaa Markus Jokelan psykologian tutkimuksista eteni kuin dekkari.
Miten tylsän artikkelin tuostakin aiheesta olisi saanut aikaiseksi! Järvinen pitää riman ihailtavan korkealla.
Surulliseksi sen sijaan teki uutinen, jonka mukaan Newsweek lopettaa paperilehtensä julkaisemisen.
Tosin heinäkuun kaksoisnumerossa väitettiin virheellisesti, ettei Suomessa saisi tuottaa hanhenmaksaa. Kyllä saa, ja se on vieläpä eettistä.
Mutta ilman Newsweekiä en olisi tiennyt odottaa esimerkiksi, että Ryan Lochte on niin mahtavassa kunnossa.
City-lehti lopetti, mutta uusi Cult24 -lehti yrittää. Kannatan lämpimästi jokaista uutta printtiyrittäjää. Ja niitä vanhojakin.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Pitkiä, ei pätkiä

Kesän lehtiartikkeleista kaksi kohosi ylitse muiden.
Toinen oli viime sunnuntain (29.7.2012) Hesarin haastattelu norjalaisesta professori Thomas Hylland Eriksenistä.
Eriksen sanoo jutussa mm. että "harva harmittelee kuolinvuoteellaan, ettei lähettänyt enemmän sähköpostia tai käynyt useammissa kokouksissa, vaan pikemminkin sitä, ettei tutustunut lapsiinsa ja kohdannut perhettään" ja että "ajasta tulisi huolehtia säännöillä kuten ilmasta, vedestä ja työympäristöstä".
Luovuus ja oivallukset kumpuavat joutilaisuudesta. Yhteiskunta, jossa ajatellaan vain pätkäajatuksia, ei ota oppia vanhasta.
Hurrasin Eriksenille. Eilen kuulin sitten Alf Rehnin radiokolumnin. Hänen mielestään Suomessa otetaan liian rennosti ja siksi meillä ei ole syntynyt uusia nokioita tai ideoita.
Hurraan edelleen Eriksenille. Tarvitsemme nimenomaan pitkiä ajatuksia. Mutta pahasti pätkii, kun ympärilleen katsoo.
Ai niin, se toinen hieno lehtiartikkeli. Siihen palaan huomenna.