torstai 22. marraskuuta 2012

Kusti polkee maailman laitaan

Sain meilin San Fransiscosta tuntemattomalta mieheltä.
Mies oli kaivanut esille yhteystietoni, sillä Itella oli postittanut hänelle minulle kuuluvan kortin.
Kortin päälle oli minun nimeni kirjoitettu ensin ja oikein, sen jälkeen yhden perheenjäsenen nimi väärin.
Kortin päälle oli liimattu lappu, jossa luki, että Itella on selvittänyt osoitteen 9.11.
Osoite oli selvitetty väärinkirjoitetun perheenjäsenen nimen mukaan, ja kortti päätynyt valtameren tuolle puolen.
Kortin kuoren osoitetiedoissa olivat oikein postinumeromme, kaupunki, katu ja talo. Siitä puuttui vain kaksinumeroisen ovinumeron viimeinen numero – ei siis juuri mitään. San Fransiscoon kortin saanut mies oli ennen muuttoaan asunut meistä korttelin päässä, mutta aivan toisella kadulla.
Älkää väittäkö, ettei posti muka aina löydä perille.
Kyllä löytää, varsinkin jos San Fransiscossa asuu ihminen, joka ottaa asiakseen toimittaa postin sinne, minne se kuuluu. Kiitokset hänelle! Joku toinen olisi vain heittänyt kortin roskiin.
Odottelen korttia nyt kiihkeästi. Mitkähän hauskat kekkerit ovat jääneet väliin? Kukahan pitää minua tollona, joka ei vastaa v.p. pyyntöön?
Minulla on myös identiteettikriisi. Onko minua olemassa? Asunko minä missään? Onko iso laitos päättänyt häivyttää minut kokonaan kartalta? Nimittäin myös muutama tilaamani aikakauslehti on kadoksissa. Ehkä niitä luetaan parhaillaan Kapkaupungissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti