Tanssin pyörteissä

   Eilinen kulttuuri-iltapäivä alkoi Sinebrychoffin taidemuseossa Michelangelon näyttelyn avajaisissa.
Tuntui aivan kuin olisi ollut Roomassa! Vain Paavi puuttui, mutta olinhan sentään paavilaisena paikalla.
   Täydennykseksi vanhojen tanssit Helsingin Norssissa. Koko vanhojen tanssien perinteestä saadaan kiittää (tai syyttää) Norssia. Jo tyttökirjoista luin norssilaisten tansseista. Muistaakseni mm. Marjatta Kurenniemen Kesälintu-kirjassa, joka oli suosikkini 11-vuotiaana, kovasti pyörähdeltiin.

   Norssissa musiikista huolehti jopa oikea orkesteri, torvisoittokunta, Puhallinorkesteri Wiipuri.
   Tyttöjen puvuista bongasin suosikkini, täysin prinsessalookista poikkeavan tyylikkään mustan silkkiasun, johon kuului hihaton paitapusero, leveä silkkivyö ja laajahelmainen hame. "Äiti ompeli!" nuori nainen kertoi onnellisena.
   Onneksi nuoriin päihin koreografiat uppoavat vielä herkästi. Itse en pysyisi monimutkaisissa askelissa mukana.
   Mutta viimeinen valssi vei tietysti sydämen. Ja pitihän siinä vähän irrotella.
  
  

Huippu-urheilun hämärä tulevaisuus

   Katsoin dokkarin Huippu-urheilun muutos - siis mitä?
   Heittäydyin huippisdokkarin pariin suurin odotuksin. Perusteellista työtä ohjelman eteen oli  tehty. Ari Mennander oli seurannut muutostyöryhmää kaksi vuotta.
  Vaikka urheilumaailman kummallisia kiemuroita valotettiin puolelta jos toiselta, ei ohjelma kyennyt luotaamaan asioita kovin syvältä. Dokumentti jäi toteavaksi ja kirjaavaksi. Kriittiset kannanotot olivat varovaisia pintaraapaisuja. Leikkauksella vaikutettiin piilotajuntaan niin, että "pääkonnaksi" parrasvaloihin näytti muodostuvan Roger Talermo.
   Toinen pääkonna oli selvästi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Huippisryhmä arvosteli Arhinmäkeä, tämä tänään huippisryhmää. Epäonnistumista pallotellaan puolelta toiselle.
   Ylipäätään urheiluvaikuttamisessa on vallalla tämä kyseenalaisen hauska mustavalkoinen hyvis-pahis -ilmiö. Mediaa viedään siinä sivussa kuin vanhaa aamutossua. Huippisryhmääkin seuraamaan perustettiin asiantuntijaksi kymmenen hengen "mediaryhmä", josta tuli ikään kuin osa ryhmän työskentelyä. Taitavaa!
   Lopulta vaikutelmaksi jäi kaikkien - työryhmäläistenkin – osalta suuri epätietoisuus ja pettymys. Tyytyväisiä näyttivät olevan vain Sari Multala ja Aki Riihilahti, jotka kuulemma saivat julki ajatuksiaan urheilijan polusta  ensimmäistä kertaa (!).
  

Toivoa tehosekoittimeen

Viime viikon Me Naiset -lehdessä kiva arvio Vanhastapojasta otsikolla Tyylikkäitä tarinoita toivosta.
Mm. "Vanhapoika on osuva kuvaus ihmisestä työelämän tehosekoittimessa, betonimyllyssä ja lopulta giljotiinissä."
Myllytöntä viikonloppua! Pää ehjänä kohti uusia seikkailuja!

Lannanluonnista läpänheittoon

Tauti tanssi talvitiellä. Vastenmielisin virus viiteen vuoteen on jyllännyt päässäni ja kropassani viime päivät. Se peruutti koko viikon työt, sovitut tärkeät ja mukavat tapaamiset, opiskelut, viikonlopun kirjoitussuunnitelmat, maallemenon...

Viisi vuotta sitten luin muistaakseni sairastaessani Ruth Rendellin uusinta kirjaa aina kun jaksoin pitää silmiä auki. Nyt petikavereinani olivat oheiset (plus puhelin, johon en tosin jaksanut puhua). Hilluin Twitterissä ja blogeissa, tsekkailin ihmisten päivityksiä ja ihmettelin, millä ajalla kaikki ehtivät olla niin aktiivisia virtuaalisti.
Vai makaavatko kaikki muutkin sängyssä? Milloin tehdään työt? Mikä on nykyisin työtä?
Lannanluonnin on korvannut läpänheitto.
Yhden läpän elinkaari on suunnilleen yhtä pitkä kuin lapiosta irtoavan kasan lento lantavuoreen.
Pärjääkö täällä enää muulla kuin nokkeluudella ja röyhkeydellä?
Entä jos on hitaasti lämpenevä ja herkästi uupuva, raskassoutuinen pohdiskelija? Sellainen, joksi tauti ihmisen tanssittaa.
Tuli muuten mieleen, että Patricia Cornwellin dekkareista parhaiten on jäänyt mieleen se, jossa Kay Scarpetta kärsi kamalasta flunssasta ja joutui siitä huolimatta keskelle trilleriä. Luin sitä kauhuissani – muusta tarinasta viis, mutta se päähenkilön flunssa...

Haisevaa asiaa

Olen tässä pari päivää kerännyt sopivaa kiukkuannosta puuttuakseni taas vanhustenhoitoon.
Lopullinen kimmoke tuli tuttavalta, joka kävi siivoamassa tuttavantuttavansa omaisen asuntoa, josta kaupungin kodinhoito oli pitänyt ns. huolta.
Vanhan naisen koti oli ollut järkyttävässä kunnossa. " Siivosin ja siivosin, mutta haju ei lähtenyt, kunnes löysin patterin ja pöydän välistä kasoja sitä itseään. Rollaattori oli tahmeana pinttyneestä liasta. Ja tätä naista ja hänen kotiaan oli käyty 'hoitamasssa' päivittäin."
Se puhtaudesta. HS kertoi 1.2., että useampi kuin joka neljäs vanhus tuntee itsensä yksinäiseksi huolimatta kotihoidosta. Aikaa ei ole. " Vanhusten yksinäisyys on suurin ongelmamme", totesi Espoon kaupungin vanhustenpalveluiden johtaja Jukka Louhija.
Kovasti edelleen toivon, että Vanhapoika herättäisi muutaman omatunnon uinumasta. Kirjailijan epätoivoinen harhaluulo, että voisi teksteillään vaikuttaa yhteiskunnallisesti?
Kiukku nousi myös tänään, kun luin HS:stä, että terveyskeskusten määrää suunnitellaan supistettavaksi.
Varmasti 33-vuotiaan apulaiskaupunginjohtajan onkin helppo tällaisia ehdottaa. "Veronmaksajien rahat on käytettävä viisaasti." Toki. Vanhuus ei siis enää olekaan viisautta. "Asiat pitää perustella asioina."
Sain kuunnella eilen professori Liisa Keltikangas-Järvisen erinomaista luentoa temperamentista. Professori totesi, että koulussa ei voi saada yli 9,5 keskiarvoa ilman tiettyä temperamenttia, johon kuuluvat matala emotionaalisuus, matala intensiteetti ja korkea sopeutuvuus.
Tulipa vaan mieleen, että aika moni emotionaalisesti matala kympin tyttö on päättämässä meidän asioistamme. Asioina.
Emootiot sikseen, mutta patterin takainen uloste on kyllä ihan näkyvä asia.