lauantai 2. helmikuuta 2013

Haisevaa asiaa

Olen tässä pari päivää kerännyt sopivaa kiukkuannosta puuttuakseni taas vanhustenhoitoon.
Lopullinen kimmoke tuli tuttavalta, joka kävi siivoamassa tuttavantuttavansa omaisen asuntoa, josta kaupungin kodinhoito oli pitänyt ns. huolta.
Vanhan naisen koti oli ollut järkyttävässä kunnossa. " Siivosin ja siivosin, mutta haju ei lähtenyt, kunnes löysin patterin ja pöydän välistä kasoja sitä itseään. Rollaattori oli tahmeana pinttyneestä liasta. Ja tätä naista ja hänen kotiaan oli käyty 'hoitamasssa' päivittäin."
Se puhtaudesta. HS kertoi 1.2., että useampi kuin joka neljäs vanhus tuntee itsensä yksinäiseksi huolimatta kotihoidosta. Aikaa ei ole. " Vanhusten yksinäisyys on suurin ongelmamme", totesi Espoon kaupungin vanhustenpalveluiden johtaja Jukka Louhija.
Kovasti edelleen toivon, että Vanhapoika herättäisi muutaman omatunnon uinumasta. Kirjailijan epätoivoinen harhaluulo, että voisi teksteillään vaikuttaa yhteiskunnallisesti?
Kiukku nousi myös tänään, kun luin HS:stä, että terveyskeskusten määrää suunnitellaan supistettavaksi.
Varmasti 33-vuotiaan apulaiskaupunginjohtajan onkin helppo tällaisia ehdottaa. "Veronmaksajien rahat on käytettävä viisaasti." Toki. Vanhuus ei siis enää olekaan viisautta. "Asiat pitää perustella asioina."
Sain kuunnella eilen professori Liisa Keltikangas-Järvisen erinomaista luentoa temperamentista. Professori totesi, että koulussa ei voi saada yli 9,5 keskiarvoa ilman tiettyä temperamenttia, johon kuuluvat matala emotionaalisuus, matala intensiteetti ja korkea sopeutuvuus.
Tulipa vaan mieleen, että aika moni emotionaalisesti matala kympin tyttö on päättämässä meidän asioistamme. Asioina.
Emootiot sikseen, mutta patterin takainen uloste on kyllä ihan näkyvä asia.

3 kommenttia:

  1. Hyvä Ulla-Maija Paavilainen, siskonpoikani kirjoittaa saneluni mukaan tämän viestin minun puolesta, koska itse en hallitse nykyajan tietokoneita. Näkönikään ei ole enää hyvä. Kun siskonpoikani oli lukenut minulle tämän kirjoituksesi ja varsinkin kun hän oli lukenut minulle viime viikolla ääneen Vanhapoika –kirjaanne jonka hän oli saanut Punaisen ristin kautta halusin nyt kirjoittaa teille.
    Tämä teidän kirjoitus (blogi), on täyttä totta. Elämme maailmassa, jossa vanhuksista ei välitetä. Yhteiskunta ei arvosta meitä, koska olemme pelkkiä taakkoja. Minä olen peloissani siitä miten meidän ikä-ihmisten tulee käymään. Välinpitämättömyys on loukkaavaa. Olimmehan rakentamassa Suomea ja nyt meidät unohdetaan.

    Kiitos kirjoituksestanne.
    Kunnioittaen
    Helvi Saarinen

    VastaaPoista
  2. Hyvä Helvi Saarinen, kiitos kauniista palautteestanne.Se ilahdutti. Toivottavasti myös Vanhapoika on ilahduttanut Teitä.
    Ja muuten. Osuinpa viikonloppuna harmillisen ajankohtaiseen teemaan, kun media ja sosiaalinen media eilen pulppusivat Ylioppilaslehden gatea.

    VastaaPoista
  3. tuntuu kuin maalaisjärki on unohtunut nykymaailmassa tässä, kuten monessa muussakin asiassa.
    olen väliinputoaja monessakin asiassa. aikoinaan pitkäaikainen työpaikka meni konkurssissa. opiskelin muutaman vuoden, mutta pienellä paikkakunnalla ei olllut työmahdollisuuksia. työvoimatoimistolta en ole saanut muuta kuin työttömäksi kirjautumisapua. eräs työnantaja käytti härskiti hyväkseen aikuikoulutuskeskuksen projektissa. teetti kuukausien työt varastoon sillä 8 e kulukorvauksella ja lopetti firmansa kun olisi pitänyt solmia työsuhde..

    sananmukaisesti kotoa haki minut töihin vanhustyönjohtaja, ja työllisti palkkatyöllä sen 2v mitä se salli.
    se oli molemminpuolin nappihomma! tässä näin asiaa kertomaltasi kantilta.
    nykyajan kotipalvelun työt on tarkkaan määritelty. ainakaan meillä ei saa siivousta, se pitää ostaa muualta.
    minusta on mennyt jo liiallisuuksiin tuo ammattikoulutusvaatimus. kaikilla pitäisi olla lähihoitajakoulutus. kannattaako liki eläkeikäisen se hankkia tämäm max 2v työpätkän takia. palvelutalon pyykkärinä voi olla jopa parempi,ainakin tottunttmpi. nyt pyykkärinkin pitää olla lähihoitaja. ilman muuta kotipalvelun ammattityössä pitää olla lähihoitajan tutkinto, mutta miksi työllistettyjä ei voida käyttää siivouksessa?

    VastaaPoista