perjantai 19. lokakuuta 2012

Kohukirja

"Eikö kukaan läheisistäsi voisi nostaa kohua kirjastasi? Siinä kun selvästi kerrotaan heille tapahtuneista asioista?" ystävä kysyi luettuaan Vanhanpojan.
Valitettavasti läheiseni ovat niin fiksuja, että heitä vain naurattaa, jos he löytävät kirjoistani tunnistettavia piirteitä. Huumorintaju ei siis aina ole eduksi. Harvoin se on hyve, mutta selviytymiskeinona vailla vertaa.
"Eikö edes miesten rehabilitointi olisi hyvä aihe?"
Totta. Herkullista. Misogyniasta ei ole vielä keksittykään syyttää.

torstai 18. lokakuuta 2012

Aurinko paiskoo hommia

Korkkasin puhumisen tänään otollisessa seurassa: Itäsuomalainen rinkelinmyyjä, 75, kertoi kahvion pöydässä kotikaupunkinsa olemattomista terveyspalveluista.
Terveydenhuoltobussi kiertää kerran viikossa, lääkärille ei saa aikaa ja kaihileikkauksen jonoon ei oteta, vaikka hän ei näe lukea lehdistä kuin otsikot. "Tulkaa vuoden kuluttua uudestaan", sanoo liäkäri.
Päivälehden etusivulta häntä nauratti uutinen siitä, että "nukkutautia" mahdollisesti aiheuttavaa influenssarokotetta voivat kyllä ottaa yli 65-vuotiaat.
"Jotta nukkusimma pois kokonaan."
Hän hörppäsi kahvit, haukkasi possumunkin ja lähti taas sateeseen myymään.
Minua puolestani nauratti, kun kuuntelin radiosta laulettuna Aaro Hellaakosken murheellista runoa: "Sun työs on vastaanottaa kaikkeus..." ja juontajan nokkelaa toivotusta: "Näiden sanojen myötä toivotamme teille iloisia musiikinkuunteluhetkiä!"
Google-kääntäjä ymmärsi heti asianlaidan: "Sun is working to receive all the universe!"

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Lokakuun lahja

Kaunis lokakuinen päivä on kuin lahjapaketti, joka on kiire avata ja jonka sisältö on yhtä kiire jakaa toisille.
"Mikset sinä ole Pariisissa?" tuttava kysyi soittaessaan muutama päivä sitten.
Piti nolona keksiä selityksiä töistä ja lehtien haravoimisesta, kun en kehdannut sanoa, että haluan juuri nyt olla Täällä; etten ole niitä ihmisiä, jotka kärsivät kroonisesta Pariisin-ikävästä, vaikka olenkin ihmisiä ikävöivää sorttia.
Saadakseni jotain äänimaailmaa aikaiseksi päästelin saunassa ääneen:
"Jos niin kuin Shakespeare olisin,
Loisin sonetteja öin ja päivinkin
Jos voisin Carusonkin voittaa laulullain,
Aina laulaisin sulle vain..."

Sain erakoitumisestani aiheellisesti huolestuneen viestin: "Koht rupeet pukeutuu semmosii värillisii ja leveisii rääsyihin ja pitämään jtn outoo hattuu ja polttelemaan shishaa korvessa..."
Ehkä pitää palata ihmisten ilmoille. Oikea käsi, se, joka näkyy kuvassa, on kirjoittamisesta aivan turvoksissa. Ei auta kylmä vesi, ei Felden-geeli. 

Eilinen raamatullinen iltarusko olkoon tämän aamun avaus.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Mikä on luksusta?

"Sä oot tommonen herkkä."
Niin Riina, ent. Ritva, sanoo Vanhassapojassa päähenkilölle, Matiakselle.
Minäkin herkistyin säälittävästi. Aloin nimittäin itkeä katsoessani Lidlin mainosta.
No kun siinä oli niin koskettava tarina!
Ehkä myös ihan pikkuisen purin ulos sitä, mitä olen kolmen päivän aikana kirjoittanut.
Vastaan kysymykseen: mikä on luksusta?
Luksusta on liottaa kylmässä järvivedessä kättään, jota särkee kirjoittamisesta.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Toivoisin sinunkin muistelevan

"Syksystä voisi jopa pitää tällaisina päivinä", mietti Riitta ja niin edelleen.
Noin alkoi 14-vuotiaana kirjoittamani Kontakti-kirja Valekierre. Enempää en sen alusta muista, enkä onneksi sisällöstäkään.
Mutta oikeassa päähenkilöni oli.
Minulla on joku selittämätön intohimo lehtien haravoimiseen sekä syksyin että keväisin, niin turhalta kuin koko touhu välillä tuntuukin. Se toimii kuitenkin outona meditatiivisena, puhdistavana kokemuksena. Jos väliin jää haravoimaton syksy, voin koko loppuvuoden huonosti. Nurmikollehan on samantekevää, jäävätkö roinat odottamaan lumen alle.
Lauleskelen Cherbourgin sateenvarjoja ja lähetän mielessäni terveisiä Pariisiin. Täällä ei sada, mutta lehdet sylissäni ovat märkiä.
Syksy tasa-arvoistaa monet asiat.

 Onko tässä mitään eroa, kumpaa mätät suuhun, kumpaa tunkiolle?
 Sää olisi kyllä mitä mainioin kanoottiretkelle.