Hiljaiseloa täällä, rientoa muuten.
Olen hiukan allapäin siitä, että Kirsti Ellilä on lopettanut konstailemattoman bloginsa Kirjailijan häiriöklinikka. Itse tuumin, että jos vähennän bloggaamista, tuottaisin enemmän kaunokirjallista tekstiä. No, niin ei ole valitettavasti käynyt.
Taistelin pari viikkoa yhden ainoan lauseen kanssa (selvyyden vuoksi todettakoon, että kirjoitin kyllä kaikkea muuta siinä sivussa). Tahkosin, väänsin ja käänsin, enkä ole vieläkään tyytyväinen.
"Pari riviä tein kirjaimia tänään. Olen onnellinen", Lauri Viita kirjoitti. Kyllä käy kateeksi.
Helsingin kirjamessuilla vierailin tällä kertaa haastattelijana.
Samalla ostin Janne Virkkusen Päivälehden miehen ja Herman Kochin Lääkärin.
Virkkusen luin samantien: tutuista ajoista ja ihmisistä on aina kiinnostava lukea, vaikkei Päivälehden mies toki mikään tirkistelykirja ole, vaan kovasti kirjoittajansa näköinen, asiallinen, sivistynyt ja arvonsa tunteva. Rivien väleistä löytyi tosin hienovaraista tietoa ja monessa kohtaa nauratti ääneen.
En yhtään ymmärrä, miksi kirjaa on syytetty kollegoiden haukkumisesta. Ilkeyksiä siitä on turha hakea, päinvastoin.
Messujen ja mukavien tupaantuliaisten jälkeen piti vielä yötuimaan lukea Suomen Kuvalehden poleeminen juttu kotimaisesta vessapaperikirjallisuudesta. Juttu oli tärkeä. Kirjailijoitako pitää syyttää siitä, jos kustantajat haluavat kustantaa vain kirjoja, jotka myyvät? Lukijoitako on syyttäminen siitä, että he jonottavat vain Finlandia-palkittuja ja Hotakaista? Mediaako siitä, että kirjailijan avioero on merkittävämpi uutinen kuin tuore teos? Bisnes jyrää. Hyvä, että keskustelua herää. Tylsää, jos keskustelijat ovat aina samat. Mutta eipä kai näin pienessä maata moni uskalla suutaan avata.
Lauantaina sain kutsun saapua seuraamaan Dancing on the Ice -kisaa Sipooseen. Tunnelma oli mainio, ja seurani kommentoi esityksiä asiantuntevasti. Tuli melkein ikävä taitoluistelumaailmaan!
Olen hiukan allapäin siitä, että Kirsti Ellilä on lopettanut konstailemattoman bloginsa Kirjailijan häiriöklinikka. Itse tuumin, että jos vähennän bloggaamista, tuottaisin enemmän kaunokirjallista tekstiä. No, niin ei ole valitettavasti käynyt.
Taistelin pari viikkoa yhden ainoan lauseen kanssa (selvyyden vuoksi todettakoon, että kirjoitin kyllä kaikkea muuta siinä sivussa). Tahkosin, väänsin ja käänsin, enkä ole vieläkään tyytyväinen.
"Pari riviä tein kirjaimia tänään. Olen onnellinen", Lauri Viita kirjoitti. Kyllä käy kateeksi.
Helsingin kirjamessuilla vierailin tällä kertaa haastattelijana.
Samalla ostin Janne Virkkusen Päivälehden miehen ja Herman Kochin Lääkärin.
Virkkusen luin samantien: tutuista ajoista ja ihmisistä on aina kiinnostava lukea, vaikkei Päivälehden mies toki mikään tirkistelykirja ole, vaan kovasti kirjoittajansa näköinen, asiallinen, sivistynyt ja arvonsa tunteva. Rivien väleistä löytyi tosin hienovaraista tietoa ja monessa kohtaa nauratti ääneen.
En yhtään ymmärrä, miksi kirjaa on syytetty kollegoiden haukkumisesta. Ilkeyksiä siitä on turha hakea, päinvastoin.
Messujen ja mukavien tupaantuliaisten jälkeen piti vielä yötuimaan lukea Suomen Kuvalehden poleeminen juttu kotimaisesta vessapaperikirjallisuudesta. Juttu oli tärkeä. Kirjailijoitako pitää syyttää siitä, jos kustantajat haluavat kustantaa vain kirjoja, jotka myyvät? Lukijoitako on syyttäminen siitä, että he jonottavat vain Finlandia-palkittuja ja Hotakaista? Mediaako siitä, että kirjailijan avioero on merkittävämpi uutinen kuin tuore teos? Bisnes jyrää. Hyvä, että keskustelua herää. Tylsää, jos keskustelijat ovat aina samat. Mutta eipä kai näin pienessä maata moni uskalla suutaan avata.
Lauantaina sain kutsun saapua seuraamaan Dancing on the Ice -kisaa Sipooseen. Tunnelma oli mainio, ja seurani kommentoi esityksiä asiantuntevasti. Tuli melkein ikävä taitoluistelumaailmaan!
Sain muutama päivä loppuun tuon samaisen Kochin, tosin ranskaksi lukunautinto kulki nimellä Villa avec piscine. Mieleen tuli Ian McEwan. Miinusta annan (itselleni) ainoastaan siitä, että ahmin heti perään Illallisen - Kochia olisi pitänyt ehkä hiukan säännöstellä.
VastaaPoistaNiin, onko McEvanin voittanutta? Luin Illallisen pari vuotta sitten. Kochiin tartun vasta, kun minulla on kylliksi aikaa nauttia siitä. Nyt nautin tiedosta, että se odottaa yöpöydälläni...
VastaaPoistaElina Hirvonen kirjoitti 30.10. Hesarissa mielestäni hyvin. "Joka vuosi syntyy kirjallisia helmiä, joita kukaan ei löydä, koska niistä ei puhuta missään.
VastaaPoistaLaajaan kirjakauppajakeluun päätyy reippaasti alle puolet suomalaisista romaaneista. Päätöksiä ei tehdä kirjallisen laadun vaan julkisen kiinnostavuuden perusteella. Julkinen keskustelu kirjallisuudesta keskittyy yhä harvempiin teoksiin, yhä vähemmän kieleen ja sisältöön, yhä enemmän kirjailijan henkilöön."
Noin se on, mutta en tiedä kenen vika se on. Kysynnän vai tarjonnan. Miksi Alkoista loppuu aina se viini, joka satuttiin Hesarin ruokasivuilla hyväksi mainitsemaan?
Joka tapauksessa aika ankea asiantilahan se on. Että hyviäkin kirjoja jää pimentoon, kun niitä ei markkinoida. Huonompiakin kirjoja voidaan ansiotta nostaa, jos kirjoittaja on julkkis. Onneksi on kirjablogit. Niiden merkitys kasvanee koko ajan.
Yritin vastata tähän jo kerran, mutta viesti katosi näköjään avaruuteen.
VastaaPoistaKirjailijat joutuvat tottumaan markkinoiden lainalaisuuksiin kuten muutkin ammattiryhmät. Media tekee tuotteesta brändin – tai sitten ei tee.
Kriisissä ollaan, mutta eipä se ruikuttamalla taida parantua.