lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kenkä kuin Colosseum

Palaan torstaiseen postaukseeni muovikasseilla mainostamisesta (joka ei saavuttanut suurta innostusta lukijakunnassa).
Kun Colosseum Roomassa alkoi pahasti rapistua, kysyttiin yrityksiltä, voisivatko ne sponsoroida projektia 33 miljoonalla.
Esimerkiksi halpalentoyhtiö Ryanair tarjoutui halukkaaksi, jos se olisi voinut korjauksen ajaksi peittää rakennuksen seinät mainoksillaan.
Sponsorikilvan voiton vei Diego Della Valle, kuuluisan italialaisen kenkämerkki Tod´sin johtaja. Hän ei tahtonut ilmoittaa Colosseumilla, vaan "koki kansallisaarteen pelastamisen velvollisuudekseen Italian auttamiseksi".
Älyttömän hyvä syy suosia Tod´sin kenkiä – ne kestävät melkein yhtä kauan kuin Colosseum. Samalla voi kuvitella osallistuvansa merkittävän kulttuuriperinnön suojeluun. Oheisen kuvan julkaiseminen tässä on siis kulttuuriteko, ei mainostamista.

4 kommenttia:

  1. Menestystä Tod'sin kengille ja peukut alaspäin Dieselille, joka oli levittänyt jättilakanansa Venetsiassa San Marcon kellotornin viereen.
    Luin hienon juttusi Teija Toikasta ja hämmästelin, että tällaisesta sankariyrittäjästä emme ole tienneet aiemmin julkisuudessa mitään. Ainakaan minä en ole tiennyt.

    Anja

    VastaaPoista
  2. Yäk. Menen heti repimään ikivanhan Dieselin farkkutakkini.
    Kiitos palautteesta, Anja. Teija Toikka on tosiaan pitänyt matalaa profiilia. Hän on empaattinen ja esimerkillinen nainen, kaikin tavoin.

    VastaaPoista
  3. Diego Della Valle on aina osanut rakentta brandia huvin. Hänen "kultuuritekonsa" saa paljo enempi huomio kuin lakana. Intelligente italiano

    Luigi

    VastaaPoista
  4. Luigi, il mio caro! :)
    Oikeaan osunut kommentti.

    VastaaPoista