maanantai 30. joulukuuta 2013

Täydelliset muistelmat

Vuosi päättyy kahden kirjan kera: Matti Ahteen muistelmat Sähkömies(WSOY) (jonka sain ystävältäni lainaksi) ja Ville Kivimäen Tieto-Finlandialla palkittu Murtuneet mielet(WSOY) (jonka sain pojaltani joululahjaksi).
Murtuneet mielet, taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945, täytti tehtävänsä. Löysin kirjasta hyvin merkityksellisen ja omaa tekstiäni avustavan kappaleen. Se valaisi kuin joulukynttilät.
Sähkömiehen luin parilla istumalla. Sen verran kiinnostavia olivat politiikan, oopperan ja urheilumaailman kulisseissa tapahtuneet asiat.
Turvemökeistä ei tässä maassa enää kavuta valtakunnan huippuvirkoihin. Ahteen elämä olisi vähintään tv-sarjan arvoinen kaikkine laaksoineen ja kukkuloineen. Omat tunteensa hän pitää melkein tyystin salassa. Vaimon ja lasten kommentit kertovat enemmän.
Yhtä asiaa kyllä kaikissa lähivuosien aikana lukemissani muistelmissa ihmettelen: muistelijat ovat erehtymättömiä ja virheettömiä.
Omissa toimissaan he ovat aina onnistuneet, menestyneet ja saavuttaneet merkittäviä tuloksia. Jos jostain syystä on tullut takkiin, se on johtunut muiden vioista tai väärinkäsityksistä.
Jos itse kirjoittaisin muistelmani (mitä tuskin teen), kirjassa olisi kyllä runsaasti epätoivon hetkiä, omia mokia ja pään hakkaamista seinään.
Onnistumisista muistan lähinnä saunan lämmitykset ja pari kelvollista korvapuustitaikinaa.
Murtuneitten mielien kansikuva muuten perustuu Martti Mykkäsen vuonna 1954 suunnittelemaan Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kansikuvaan. Kirjan nimiölehdellä todetaan, että kannen käytölle on 2.painoksesta lähtien perikunnan suostumus.
Olenko oikeassa, jos veikkaan, että 1.painoksen kohdalla kustantaja ei suostumusta edes muistanut tiedustella?

2 kommenttia:

  1. Kysymys ei voi olla unohtamisesta. Olikohan 1. painoksen kannen kohdalla kysymys siitä että oletettiin, että kun photoshopataan hieman, ei tarvitse maksaa käyttöoikeudesta? Muistaakseni joku suomalainen rättivalmistaja on muutamia kertoja kokeillut samaa kaavaa. Amatöörimäistä puuhastelua.

    VastaaPoista
  2. No, onneksi perikunta on ollut tarkkana. Kansi on hieno, kuten kirjakin.
    Martti Mykkäsen kansitaidetta muutama vuosikymmen sitten kannattaa muutenkin silmäillä.

    VastaaPoista