Olen peräänkuuluttanut enemmän oikeita kohtaamisia. Niitä on riittänytkin, mahtavaa.
Yksi parhaista ideoista oli, ei entisten nuorten, vaan entisten lukiolaisten kokoontumisajot Kauttuan Ruukin alueella, Alvar Aallon mestaritöiden keskellä.
Muuttaisin milloin tahansa sellaiseen Aallon suunnittelemaan tyyppitaloon! Oli vaikea kuvitella käyskentelevänsä keskellä Satakuntaa, tuntui aivan ulkomailta. Ei sellaista nuorena tajunnut.
Professori Pekka Korvenmaa, asiantunteva oppaamme, onneksi tajusi miljöön arvon jo koululaisena.
Kun useimpia ikätovereita ei ole tavannut, hmmm, useampaan kymmeneen vuoteen, moni saattoi kärsiä ensin tunnistamisvaikeuksista.
Hauskaa oli todeta, että miehet ovat aina vain yhtä valloittavia kuin silloin joskus. Entäs me naiset? Me puhuimme vanhoista vanhemmistamme (jos olivat vielä elossa), työelämän hurjuudesta, joogasta, lastemme kuulumisista, mahdollisista lapsenlapsista ja kuivakukka-asetelmista.
Yhdessä lauloimme, uskokaa tai älkää, CCR:n biisejä. Have you ever seen the rain?
Mutta Osmantuvassa (mikä valtava yökerhoviritelmä keskellä rauhallista keskustataajamaa!) musiikki soi niin kovaa, ettei kukaan enää pystynyt keskustelemaan. Siispä tanssimme.
Kaikesta jäi hyvä, lämmin ja hiukan haikea mieli.
Yksi parhaista ideoista oli, ei entisten nuorten, vaan entisten lukiolaisten kokoontumisajot Kauttuan Ruukin alueella, Alvar Aallon mestaritöiden keskellä.
Muuttaisin milloin tahansa sellaiseen Aallon suunnittelemaan tyyppitaloon! Oli vaikea kuvitella käyskentelevänsä keskellä Satakuntaa, tuntui aivan ulkomailta. Ei sellaista nuorena tajunnut.
Professori Pekka Korvenmaa, asiantunteva oppaamme, onneksi tajusi miljöön arvon jo koululaisena.
Kun useimpia ikätovereita ei ole tavannut, hmmm, useampaan kymmeneen vuoteen, moni saattoi kärsiä ensin tunnistamisvaikeuksista.
Hauskaa oli todeta, että miehet ovat aina vain yhtä valloittavia kuin silloin joskus. Entäs me naiset? Me puhuimme vanhoista vanhemmistamme (jos olivat vielä elossa), työelämän hurjuudesta, joogasta, lastemme kuulumisista, mahdollisista lapsenlapsista ja kuivakukka-asetelmista.
Yhdessä lauloimme, uskokaa tai älkää, CCR:n biisejä. Have you ever seen the rain?
Mutta Osmantuvassa (mikä valtava yökerhoviritelmä keskellä rauhallista keskustataajamaa!) musiikki soi niin kovaa, ettei kukaan enää pystynyt keskustelemaan. Siispä tanssimme.
Kaikesta jäi hyvä, lämmin ja hiukan haikea mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti