Paastosin kymmenen päivää: en lukenut yhtään blogia, en twiittiä, enkä vastannut sähköposteihin.
Elämä tuntui ihmeen kirkkaalta, selkeältä ja tilavalta. Näin enemmän ja vapaammin, mielessä asui rauha.
Viikkoon en kirjoittanut mitään – ja viikko kirjoituspaastoa on minulle käsittämättömän pitkä aika.
Sen jälkeen tuntui mahtavalta kumartua koneen ylle sormet vapisten.
Olin puhdistautunut.
Paitsioon jääneet blogit ja twiitit suoritin lukutuokiona yhden iltapäivän aikana. Näkökenttä tuntui heti kapeutuvan. Kuinka selviäisin ilman kaikkia näitä hätäisiä kommentteja, itsekeskeisyyttä ja päiväperhonokkeluutta?
Hyvin, näköjään.
Sen sijaan luin lentokentällä innoissani kaksi päivää vanhaa Hesaria. Jokainen uutinen kiinnosti. Olisin niin halunnut keskustella niistä – mutta nehän olivat ilmeisesti jo auttamattomasti vanhentuneita.
Elämä tuntui ihmeen kirkkaalta, selkeältä ja tilavalta. Näin enemmän ja vapaammin, mielessä asui rauha.
Viikkoon en kirjoittanut mitään – ja viikko kirjoituspaastoa on minulle käsittämättömän pitkä aika.
Sen jälkeen tuntui mahtavalta kumartua koneen ylle sormet vapisten.
Olin puhdistautunut.
Paitsioon jääneet blogit ja twiitit suoritin lukutuokiona yhden iltapäivän aikana. Näkökenttä tuntui heti kapeutuvan. Kuinka selviäisin ilman kaikkia näitä hätäisiä kommentteja, itsekeskeisyyttä ja päiväperhonokkeluutta?
Hyvin, näköjään.
Sen sijaan luin lentokentällä innoissani kaksi päivää vanhaa Hesaria. Jokainen uutinen kiinnosti. Olisin niin halunnut keskustella niistä – mutta nehän olivat ilmeisesti jo auttamattomasti vanhentuneita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti