keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Uusavuttomien juhlat

Hyvää itsenäisyyspäivää! Ilta-Sanomat mainosti seuraavasti: "Näin katsot Linnan juhlia".
Hienoa, että medianlukutaidostamme pidetään hellästi huolta.
Huonoa, jos uusavuttomuutemme on tuolla asteella.
Ikävää, että kahden taukovuoden jälkeen ei tee yhtään mieli katsoa kyseisiä kekkereitä. Mutta kahteen vuoteen en olekaan voinut osallistua täysipainoisesti jälkikeskusteluun illan kuningattaresta. Se on liian raskas taakka kannettavaksi.

2 kommenttia:

  1. Joopa joo, hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin. Juhla on pilalla. Miten on mahdollista, että Yle taipuu mitättömään ”Meku-lakiin”. Yhtä typerää kuin Minnesootassa edelleen voimassa oleva laki, että alasti ei saa nukkua. Minnesotahan tosin on yksi suomalaisten asuttama alue, joten se varmaan selittää sen. Aikoinaan joku suomalainen virkaintoinen virkamies lähti sinne.

    Miten Suomen olisi käynyt ilman Rokkaa, Lehtoa tai vaikkapa Koskelaa? Onneksi nykyiset yleläiset eivät olleet meitä puolustamassa. Osoittivat siirtämällä Tuntemattoman lähetysaikaa, että ovat pelkureita eikä Yle ainakaan taistele oman itsenäisyytensä puolesta. Eivät uskalla asettaa täydellistä typeryyttä kyseenalaiseksi. Vai puututtiin Tuntemattoman lähetysaikaan runsaan yleisöpalautteen vuoksi. Kuinka monta palautetta tuli? Hieman tervettä talvisota- jatkosota meininkiä voisi toivoa näiltä hiirulaisilta. Pelottavaa pelkuruutta Yleltä. Mitä seuraavaksi? Olisihan tullut iso tahra Ylelle jos viranomaisilta olisi tullut ”soosoota” lähetyksen jälkeen. Mitähän mieltä sotiemme veteraanit ovat asiasta? Ehdotan että vuonna 2013 palautetaan Tuntemattoman lähetysaika sille kuuluvalle paikalle. Vatspainoksi viranomaiset laativat lain, että Linnan juhlat saa ainoastaan näyttää aikuisviihde maksukanavilla puolenyön jälkeen. Ei ole alaikäisille lapsille soveliasta katsoa veronmaksajien rahoilla tuotettua sosiaalipornoa. Nähdä miten oikeat elävät hirviöt kumppaneineen kättelevät Salea ja Jenniä? Pelottavaa!

    VastaaPoista
  2. Hui! Varaudun iltaan pitämällä vilttiä niin lähellä, että voin tarvittaessa vetää sen silmien peitoksi, kun alkaa oikein hirvittää.
    Koska Tuntemattoman sotilaan lähetysaikaa muutettiin, tuli käytyä ihan päiväkävelyllä.
    Näin sitä muutosvastarintaa murretaan.

    VastaaPoista