Kuten tarkkaavainen lukija havaitsee, en sittenkään kyennyt pitämään näppejäni irti Marja-Liisa Vartiosta.
Mietin, missä vaiheessa lakkaa muistamasta lukemiaan runoja ulkoa? 16-vuotiaana se kävi tuosta vaan. Ja vaikka osaisikin ne nuorena opitut ulkomuistista, silti haluaa lukea niitä uudelleen, paperilta, kuten tämänkin Paavo Haavikon klassikon:
Puut, kaikki heidän vihreytensä. /
Halusin ojentaa sinulle nurmikon, /
kämmenellä, /
koska oli kevät. /
En ehtinyt.
Enkä minä ehtinyt nähdä superkuuta, en vaikka kuinka kurkin, valvoin lauantaiyön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti