lauantai 10. marraskuuta 2012

Eka kerta

Miksi olen piintynyt tarkkailemaan nuoria naisia, vaikka he eivät juuri nyt liity mitenkään kirjoitusprojekteihini?
Ehkä se johtuu tv-sarjasta Teiniäidit, jota tuijotan silmät tapilla. Mielikuvituksen on syytä ottaa oppia todellisuudesta.
Kaikki ensimmäinen on edessä. Ensimmäinen ero poikaystävästä, ensimmäinen työhaastattelu, ensimmäinen oma liksa. Kaikki on ihmeellistä ja vaikeaa.
Entä sitten, kun tietää tekevänsä asioita viimeisen kerran?
Muistan sen melkein hartaan tunteen, kun juoksin viimeisen maratonini. Olin päättänyt, että se on viimeinen. En halunnut enää ylirasittaa kroppaani. Olin ymmärtänyt, että maraton oli sijaistoimintaa kirjoittamiselle. Olin päättänyt nauttia jokaisesta metristä ja painaa jokaisen askeleen mieleeni. Matka tuntui juhlalta. Tärkeämpi asia, kirjoittaminen, voitti.
Ensimmäinen kerta on pahin.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Muistaksää?

Teinityttö toiselle kaupan kassajonossa ruokatunnin aikana:
"Muistaksää kaaduinko mä viikonloppuna naamalleni vai pyllylleni?"
"Emmää muista. Mä olin kans niin kännissä."
Toffeepussi hihnalta mukaan ja takaisin oppitunnille. Ehkä jotain jää sieltä mieleen?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Tavallinen ei ole tylsää

Kirjailija on siitä kummallinen otus, että hän odottaa palautetta teksteistään.
Kaikki kritiikit eivät tietysti silmiin osu. Pyhäinpäivän Länsi-Suomi -lehdessä oli arvio Vanhastapojasta otsikolla "Tavallinen ei tarkoita tylsää".
Jaana Vieno kirjoittaa mm. näin:
"Kirjan vakavana pääteemana on yksinäisyys. Aiheestaan huolimatta Paavilainen ei vaivu synkkyyteen, vaan ote on hyvä ja eteenpäin vievä. Mukana on ironista huumoria, joka sai ainakin allekirjoittaneen tyrskähtelemään."
Olga K. kysyi kirjamessuilla, nauroinko itse Vanhaapoikaa kirjoittaessani. No en. Mutten tainnut varsinaisesti itkeskelläkään. Huumori on selviytymiskeino numero 1.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kerrankin toimiva lehtiuudistus

Lehtiuudistus sitä, lehtiuudistus tätä. Hehkutusta puoli vuotta etukäteen. Lukija tuumii, että so what, onko tässä mitään muuttunut? Tavallisesti ei. Uudistuksen syy on yleensä se, että voitaisiin sanoa, että on tehty uudistus.
Aikakauslehtien tekijänä - ja tilaajana ja lukijana - ilahduin Suomen Kuvalehden uudesta ulkoasusta. En mielestäni nähnyt siitä yhtään ylimainostavaa mainintaa lehdessä (vai jäikö minulta jotain huomaamatta?) enkä mitään opastavaa "näin luet Suomen Kuvalehteä" -höpinää. Lehti luottaa lukijan fiksuuteen, ja se on nykypäivänä paljon se.
Ulkoasu tukee sisältöä. Lehti on selkeytynyt, jämäköitynyt, modernisoitunut ja tullut helppolukuisemmaksi ja houkuttelevammaksi, mitkä mielestäni ovat ulkoasu-uudistuksen tärkeimmät pointit.
Lisäksi Juho Salmisen, sähköisen journalismin kehittäjän, kolumni oli ilahduttava. Hänen laillaan haluan itsekin uskoa.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Mahtavia kohtaamisia

Olin eilen Evita-lehden lukijatilaisuudessa puhumassa haaveiden toteuttamisesta.
Suosittelin kuulijoille, että he toteuttaisivat haaveensa nopeammassa tahdissa kuin itseltäni on kestänyt.
Puhujina oli karismaattisia naisia: Anna Kortelainen oli rakentanut kiehtovan tarinan, Teresa de Ritan tuoreen äitiyden onni sai monen silmät kyyneliin.
Unelmiemme kanssa olimme kaikki yhtä haavoittuvia. Ja lukijat olivat niin rohkeita! En voi olla ihailematta suomalaisen naisen sisua, sitkeyttä, viisautta ja kekseliäisyyttä.
Heti kotiin tultuani kaksi ideaa törmäsi päässäni toisiinsa ja valo syttyi.
Niin voi tapahtua vain odottamattomien kohtaamisten jälkeen.