Ei kirjaa, ei pelkotiloja

Luen listaa syksyn kirjauutuuksista levollisena ja hyvillä mielin.
Seitsemään vuoteen!
Ei stressiä, unettomia öitä, hampaiden kiristelyä, kiukun kyyneleitä, pettymystä, odottelua, muutamia harvoja ilon hetkiä, joista mainittakoon se, kun ensimmäinen oma lämpimäiskappale on käsissä.
Paineet tulevat siitä, kun toivoo palautetta, sitä, että edes joku olisi ymmärtänyt, mitä on tahtonut kirjoittamallaan sanoa.
Sitä onnea, kun niin käy.
Kaiken muun ajan sitten lyyhertää nenä maan pinnassa vailla uskoa omaan tekemiseensä, vaisuna kuuntelee lähes närkästyneitä kommentteja: "Ai sulta tuli taas kirja...en ole huomannutkaan." Ihan kuin sitä pitäisi pyytää anteeksi tai vastata: "Ai sä olet taas opettanut ala-asteella A-kirjainta!" "Ai sä olet taas kuljettanut bussia! Se ajoi mun ohi!"
Työpaikasta toiseen vilkkaalla tahdilla purjehtinut kauneusalan (ala vaihdettu) työntekijä tuli vastaan kaupan ovella, kertoi kuulumisensa ("aivan mahtava uusi duuni!") ja totesi sitten äänensä sääliä säästämättä: "Ja sä teet sitten aina vaan sitä samaa."
Totta. Ei kerrassaan mitään uutta mainittavaa.
Miten mukava syksy nyt onkaan! Ei kirjaa, ei pelkotiloja.
Kuten muuan tuttu kirjailija totesi: "Kirjoittaminen on ihanaa, julkaiseminen kauheaa."
Ps. Myös juttujen kirjoittaminen on, ellei ihanaa, niin ainakin mielenkiintoista. Pitkästä aikaa päivitin viereisen Kannattaa lukea -palstan.