torstai 18. heinäkuuta 2013

Osta, osta – älä osta!

En ole mikään menneisiin hyviin aikoihin haikailija (vaikka kiihkeämmin kuin mitään haluaisin palata vuoteen, jolloin olin viisivuotias: kyseinen ikä on ihmisen parasta aikaa). Silti suu meni mutruun, kun mökin lehtilaatikkoa siivotessa vastaan tuli vanha, isosivuinen Hesari.
Että se näytti kiinnostavalta, ja jutut olivat niin luettavia, ja heh, tuoreita!
Joskus ennen vanhaan ajateltiin, että todellisin totuus löytyy Hesarin sivuilta.
Eilisessä lehdessä sivulla A5 Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Petteri Repo kannusti kansalaisia pienimuotoisesti elvyttämään eli ostamaan, ettei taantuma pitkittyisi.
Sivulla B3 Johanna Korhonen puolestaan suositteli hankkiutumaan turhasta roinasta eroon. "On opittava, että ihaninta on olla ostamatta mitään."
Säästäväisenä ja kansantalouden näkymistä huolestuneena kaipaisin nyt kipeästi synteesiä ja tarkkoja toimintaohjeita.
Kauhea ajatus, että Suomi romahtaa, kun minä vain tyytyväisenä möllötän kotona laihan lompakkoni kanssa ja joutessani lajittelen tavaroita kierrätykseen.
Ai niin, mutta eihän ole mitään niin vanhaa kuin eilinen lehti, siis ennen vanhaan ei ollut.
Nykyisin ei kai mikään ole vanhempaa kuin minuutti sitten lähetetty twiitti.

2 kommenttia:

  1. Kaipailet siis kipeästi synteesiä ja toimintaohjeita. Tuskinpa löydät sitä mediasta jolla ei ole linjaa. Osta-Älä osta, siinäpä sinulle linjattavaksi. Ehkäpä jotain siltä väliltä. Miten olisi lainaaminen?

    VastaaPoista
  2. "Kerjään, vien tai lainaan..." laulettiin takavuosina.
    Viimeksi mainittu onkin jäänyt pahasti unholaan, kun kerjääminen ja talousrikollisuus varastavat mediassakin kaiken huomion.
    Kauan eläköön kirjastolaitos!

    VastaaPoista