torstai 14. helmikuuta 2013

Huippu-urheilun hämärä tulevaisuus

   Katsoin dokkarin Huippu-urheilun muutos - siis mitä?
   Heittäydyin huippisdokkarin pariin suurin odotuksin. Perusteellista työtä ohjelman eteen oli  tehty. Ari Mennander oli seurannut muutostyöryhmää kaksi vuotta.
  Vaikka urheilumaailman kummallisia kiemuroita valotettiin puolelta jos toiselta, ei ohjelma kyennyt luotaamaan asioita kovin syvältä. Dokumentti jäi toteavaksi ja kirjaavaksi. Kriittiset kannanotot olivat varovaisia pintaraapaisuja. Leikkauksella vaikutettiin piilotajuntaan niin, että "pääkonnaksi" parrasvaloihin näytti muodostuvan Roger Talermo.
   Toinen pääkonna oli selvästi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki. Huippisryhmä arvosteli Arhinmäkeä, tämä tänään huippisryhmää. Epäonnistumista pallotellaan puolelta toiselle.
   Ylipäätään urheiluvaikuttamisessa on vallalla tämä kyseenalaisen hauska mustavalkoinen hyvis-pahis -ilmiö. Mediaa viedään siinä sivussa kuin vanhaa aamutossua. Huippisryhmääkin seuraamaan perustettiin asiantuntijaksi kymmenen hengen "mediaryhmä", josta tuli ikään kuin osa ryhmän työskentelyä. Taitavaa!
   Lopulta vaikutelmaksi jäi kaikkien - työryhmäläistenkin – osalta suuri epätietoisuus ja pettymys. Tyytyväisiä näyttivät olevan vain Sari Multala ja Aki Riihilahti, jotka kuulemma saivat julki ajatuksiaan urheilijan polusta  ensimmäistä kertaa (!).
  

2 kommenttia:

  1. Missähän vaiheessa, ihan aikuisten oikeasti, aletaan välittämään urheilusta eikä suhmuroinnista kuka pomoista saa reissata ja pönötellä milloin missäkin. Jos rahankäytössä olisi jotakin tolkkua eikä sitä käytettäisi ikään kuin se olisi menossa pois muodista, voitaisi saada jotakin konkreettisesti aikaiseksi mahdollisesti myös urheilijoille.
    Täytyy myöntää, että hupis...eiku huippisryhmällä oli nerokas veto. Ottaa median edustajia mukaan ja tällä tavalla varmistaa, että vallan sylikoirat pysyvät kiltisti ruodussa. Isot pörssiyhtiöt voisivat ottaa tässä mallia hupis...eiku huippiksista .

    VastaaPoista
  2. Sanon älykkäästi vaan, että hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei!

    VastaaPoista