lauantai 26. toukokuuta 2012

Varoitus. Kevin.

Kun olin lukenut Katja Kallion kolumnin Lionel Shriverin kirjaan perustuvasta elokuvasta Poikani Kevin, tiesin, että a) kyseistä elokuvaa olisi rankka katsoa b) en voisi jättää sitä katsomatta.
Se hiljentää, suorastaan mykistää.
Erityisesti elokuvan äänimaailma jäi soimaan vielä pitkäksi aikaa; kadun äänet, lasten huudot kouraisivat jälkeenpäin teatterin aulassa ja Rautatientorilla.
Tilda Swintonin olemus vavahdutti. Ruokaa ei leffan jälkeen tehnyt mieli.
Ja onko missään, koskaan kuvattu raskaana olevien naisten vatsoja niin ahdistavalla, pelottavalla tavalla? (Roman Polanskin Rosemaryn painajainen, ehkä?)
Suosittelen katsottavaksi tasapainoisessa, luottavaisessa mielentilassa ja uskotun henkilön seurassa.

4 kommenttia:

  1. Kun kirjoitin tätä viime yönä, samaan aikaan Hyvinkäällä tapahtui mitä tapahtui.
    Elokuva jatkuu todellisuudessa karmaisevalla tavalla, kaikkialla, missä tahansa.

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä karmeat tapahtumat ovat ajan trendejä. Sello, Jokela, Orivesi, Kauhajoki. Valitettavasti listaa voi jatkaa sekä taaksepäin että eteenpäin. Lukuisat perhetapot ja nyt Hyvinkää. Hämeessä lapsien päälle kaahava tuntematon henkilö. Onko tämäkin uusi trendi? Entäs työpaikkakiusaamiset? Vanha trendi, mutta silti edelleen hyvin suosittu. Kenellä on se viisasten kivi jolla saada suomalainen yhteiskunta terveeksi? Voisiko vaikkapa aloittaa niin yksinkertaisella asialla kuin Paasikiven sanoilla ”Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku” ja vihdoinkin ryhtyä toimeen. Sauli heitti eilisessä aamu TV:ssä ( lauantai 26.5) loistavan ja täysin maalaisjärkeen perustuvan ehdotuksen miten lähteä lähestymään tätä ongelmaa. Kannatettava, mutta se on vain yksi keino. Sauli, sulla on nyt vajaa kuusi vuotta aikaa hoitaa homma kotiin.
    Yhteiskuntamme huonovointisuus on meille suurempi ongelma kuin Kreikka ja sen kohtalo. Saatikka meteli joka on noussut siitä saavatko suomalaiset Hornetit olla mukana 2014 kolmen viikon ajan valvomassa Islannin ilmatilaa. Ketä tosiasiassa kiinnostaa missä ne Hornetit lentelevät.

    PL

    VastaaPoista
  3. Minua kiinnostaa se, kuka yhteiskunnassa rohkenisi ottaa vastuun tästä PL:n mainitsemasta tilanteesta?
    Kuka nousee esiin ja sanoo:Nämä päätökset tehtiin minun istuessani hallituksessa, ja niiden ynnä muiden yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten seurauksena ihmisten pahoinvointi on lisääntynyt 100 prosenttia.

    VastaaPoista
  4. Hyvä pointti Ump! Komppaan sinua ja jatkan ajatustasi. Minkä yrityksen toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja tai joku mielestään alipalkattu, mutta tosiasiassa ylipalkattu, pätemätön keskitason pikkupomo, jonka ainoa motiivi on kyttäillä mahdollisia bonuksia astuisi ensimmäisenä esille ja toteaisi ääneen sen mitä ehdotat. Olisi peräti Nobel-palkinnon arvoinen teko.

    PL

    VastaaPoista