lauantai 12. toukokuuta 2012

Apua, varas!

Seison kahvilan kassalla tarjottimellani mukillinen kuumaa (vihreää) teetä ja yksi juustopaistos. Samalla kun ojennan maksukorttia kassalle, vieressäni joku huitaisee.
Ehdin väistää, kun muki lentää nurin ja sen sisältö lattialle.
Ensimmäinen ajatukseni ei ole, että a) onneksi en polttanut itseäni tai b) onneksi vaatteet eivät kastuneet vaan c) yrittääkö joku ryöstää minut?
Maailmallahan on pitkään ollut tapana ruiskutella ketsuppia takeille tai kiinnittää uhrin huomio jonnekin muualle samalla, kun rikoskumppani nappaa lompakon laukusta.
Tsekkaan siis laukkuni, lompakkoni ja kännykkäni. Vasta sitten vilkaisen huitojaa, joka on vaarattoman näköinen keski-ikäinen nainen ja pelästynyt tapahtumasta minua enemmän. Mutta syvissä vesissähän ne...
Osoittiko tapahtuma siis, että olen täysin paatunut ja menettänyt vilpittömän lapsenuskoni ihmisiin?

4 kommenttia:

  1. Avasin juuri blogisi ja tuli tarve kommentoida. Ikävää että maailma on mennyt siihen että kaikkea epäillään ja kyseenalaistetaan. Mutta mistäköhän se johtuu? Lehdet ovat täynnä erilaisia juttuja varkaista. MItä erilaisimmista varkaista Maailman sivu on ollut keski-ikäisiä liituraita-varkaita, niitä tavallisia pikku taskuvarkaita ja kaikkea siltä väliltä. Kuitenkin omakohtaisesti tiedän että kun minulta henkilökohtaisesti varastetaan (en tällä kertaa tarkoita verottajaa) niin kyllä minulta menee vilpitön usko ihmisiin. Ikävää mutta näin se vaan on.

    Nimimerkki: Tiedän mistä puhut

    VastaaPoista
  2. Vai pitäisikö olla ylpeä omasta nopeasta reagoinnistaan?

    VastaaPoista
  3. Tarkoitatko "nopealla reagoinnilla" että heti epäilit pahinta.

    Nimimerkki: Tiedän mistä puhut

    VastaaPoista
  4. Juu. Epäilin heti pahinta. Epäluulo on pesiytynyt puhtaaseen sieluuni.

    VastaaPoista